perjantai 14. marraskuuta 2014

Tervehdys teille, Harambee's F pennut!

Odottavan aika on pitkä, mutta niin vain koitti tämäkin hetki: Harambee's F- pennut ovat täällä.

Kovin voimakkaasti emme vielä tässä vaiheessa uskalla iloita, sillä onnen taivasta synkentää yksi hyvin tumma pilvi. Tuo tumma pilvi on tietoisuus siitä että Hertalta ei oikein tule maitoa. Tämä taas johtuu siitä, että Hertta jouduttiin useammankin syyn vuoksi torstaina keisarileikkaamaan. Vaikka tilanne tuntui alkuun hurjalta ja yhden pennun valkoinen karva oli jo värjääntynyt vihreäksi, tulimme kuin tulimmekin lääkäristä kotiin kaikkien kahdeksan, kolmen pienen poika- ja viiden siron tyttöpennun kanssa. Nyt keskitymme hetkeksi lisäruokintaan ja siihen että pystyisimme pitämään niin koko pesueen, kuin myös tietysti Hertan kunnossa. Tiedämme että osa teistä lukijoista on jännittänyt Hertan odotusta kanssamme ihan yhtä paljon kuin me itse, kiitokset siitä! Valitettavasti joudutte vielä hetkisen jännittämään, vaikkakin kohtuullisen hyvältä tilanne jo näyttää. Ensimmäiset kriittiset 24 tuntia ovat takana ja vaikka pentujen painot ovat toki laskeneet, teemme kaikkemme että saisimme painokäyrän laskun pysähtymään ja tai jopa lähtemään nousuun. Lisäruokinta onnistuu kerta kerralta paremmin ja porukasta erottuu jo muutama periaatteesta hanttiin laittava kunnes nälkä vie voiton. Sitkeitä vesseleitä ovat ja nyt siitä on korvaamatonta etua. Kuitenkin, seuraavan kerran päivitämme tätä blogia sitten kun pentujen painot ovat kunnolla nousussa ja uskallamme oikeasti iloita.


Mutta jotta ette tänne ihan turhaan tullet, tässä teille ja kaikille muillekin lukijoille nähtäväksi ensimmäinen perhepotretti voipuneesta, väsyneestä, uudesta emästä pentuineen.


Toivottavasti tapaamme täällä taas pian, iloisemmissa merkeissä. Ja mitä pikemmin täällä tapaamme, sitä parempi se pennuille on. Näkemisiin siis...

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Lähenee, lähenee..

.. mutta vielä pieni hetki menee.. päivä 59 menossa eli eiköhän pian ala tapahtua.


maanantai 10. marraskuuta 2014

lauantai 8. marraskuuta 2014

Pitipä (taas..) sattua

Vanha sananlasku sanoo että pojat ovat poikia. Täällä meillä alkaa olla melkoisen vahva fiilis siitä että tuo lausahdus ei ole aivan tuulesta tempaistu, joskus sitä nimittäin vain sattuu ja tapahtuu. Ja varsinkin kun tämän kesän sattumukset pitää mielessä, niin on helppo arvata että sitä sitten sattuu pienemmillekin.

Meidän perheen poika aloitti kartingkoulun Jyväskylän Karting Centerissä. Siinä missä tämä tulevaisuuden ratinkääntäjä keskittyi täysillä lajin saloihin 26.10 sunnuntaina ..


otti nuoren lupaavan lahjakkuuden ura askeleen taaksepäin heti maanantaina 27.10.  Koulussakin kun voi sattua ja tapahtua, tässä esimerkiksi lasikuitukipsi ja sen vuoksi kepit seuraavat 3 viikkoa.


Yksi kartingkoulutunti käytiin "muuten vain", ollen porukassa mukana. Haisteltiin radan tuoksuja, kuunneltiin rata-alueen ääniä ja aistittiin tunnelmia. Hukkaan ei sekään käynti mennyt sillä treenasimme radalla käytettäviä lippumerkkejä muiden mukana, ainoastaan ajamaan emme sillä kertaa kyenneet. Nyt annamme jalan parantua ja sitten uudella innolla mukaan!

Siinä missä poika viihtyy vauhdikkaissa harrastuksissa, on perheemme tytöstä kasvamassa varsin hyvä handleri. Esimakua saimme Jyväskylässä tänään 8.11.2014.


Varsinaista sijoitusta ei junior handler- kehästä tullut, mutta jokainen arvostelukohta oli merkattu arvosanalla "erinomainen". Vielä hetki ja meidän ei tarvitse kuin viedä neiti + koirat näyttelypaikalle  ja ottaa itse rennosti.. No jaa, toisaalta tänään meitä vanhempia taisi jännittää enemmän neidin ja Roosan suoritus, kuin mitä yleensä oma kehään meneminen jännittää.

Hyvin mennyttä päivää kruunasi kasvattimme Yoda, joka sijoittui grosse kehässä hienosti ollen VSP, eli vastakkaisen sukupuolen paras.


Juuri muuta meille ei (vielä toistaiseksi..) kuulukaan. Hertta voi (todella) paksusti ja kaikki alkaa olla jo hivenen hankalaa. Tällä tarkoitamme sitä että ruoka ei oikein maistu, liikkuminen on hankalaa, nukkuminen on hankalaa, istuminen on hankalaa, oikeastaan ihan kaikki on hankalaa.


Ja jotta olisi jotain oikeaa nähtävää, tässä vielä pieni pätkä videota samasta aiheesta. Valitamme varsin huonoa laatua, mutta pyrimme pian saamaan parempaa nähtävää.


Niin, Hertalla olisi vielä viikko jäljellä laskettuun aikaan, mutta tuskimpa niin pitkään kestää. Sitten sitä nähtävää ja tänne blogiin päivitettävää tuleekin jo huomattavasti useammin! Palaamme taas, kenties hyvinkin pian..!

torstai 23. lokakuuta 2014

Toinen unohtumaton kesä

Vihdoin ja viimein olemme taas täällä päivittämässä blogiamme, pitkästä pitkästä aikaa. Kun etenette päivitystä pidemmälle, tulette huomaamaan että kesän tapahtumista löytyi käänteitä jotka luettuanne ymmärrätte miksi meillä on ollut paljon muutakin ajateltavaa kuin tänne kirjoittaminen. Tämä kesä nimittäin muodostui sellaiseksi, että se ei unohdu meidän perheeltä koskaan. Tapahtui paljon, suoraan sanottuna aivan liian paljon. Kaikkea emme edes yritä tänne mahduttaa, vaan keräilemme tänne kaiken kattavan koonnoksen niistä suurimmista kesän tapahtumista. Tämä koskeen samalla tavoin niitä hyviä kuin myös ikäviä tapahtumia.

Alotetaanpa kuitenkin positiivisilla asioilla! Alkukesän (siis kesäkuun) suurimmista yllätyksistä vastasi grosse kasvattimme Roki. Ensimmäistä kertaa, näin ainakin meidän ja myös näyttelyn kuuluttajan tietojen mukaan, isosveitsinpaimenkoira eteni kaikkien koirarotujen näyttelyssä BIS kehään saakka ryhmän 2 voittaneena koirana. Valitettavasti BIS sijoitus jäi vielä saamatta, mutta tämäkin oli kerrassaan upea saavutus koko rodulle. Ehkäpä tästä ura aukeaisi ja näkisimme grossen useamminkin koko ryhmän 2 edustajana, näin ainakin toivomme.

Vilpittömät onnittelut (vielä kerran) täältä synnyinkodista Rokille ja taustajoukoille! Allaoleva kuva on juuri tuosta hetkestä kun Roki on "kruunattu" koko ryhmän 2 komeimmaksi.


Ja mitäpä kasvattajat eivät kasvattiensa eteen tekisi..? Rokin vakituisen esittäjän ollessa estynyt kehään menosta, me ajelimme Forssaan poikaa kehään viemään. Toki emme pelkästään siksi liikenteessä olleet, sillä samana päivänä oli Caran MH-kuvaus jonne olisimme ajaneet joka tapauksessa. Teimme pienen mutkan, esitimme Rokin ja ROP palkintojen kanssa jatkoimme matkaa.


Heinäkuussa vietettiin jälleen kaunista kesäpäivää leppoisissa ja tunnelmallisissa merkeissä hyvien ystävien, uusien tuttavuuksien ja komeiden koirien ympäröimänä. Kyseessä oli tietenkin vuotuinen grosse- meeting jossa tehtiin taas uusi ennätys, kaiken kaikkiaan päivän aikana tapahtumassa vieraili 37 upeaa rodun edustajaa ja yli 50 henkeä taustajoukkoina! Valitettavasti yhteiskuvan ottaminen jäi taas kerran sellaiseen vaiheeseen että osa oli jo ehtinyt lähteä. Ehkäpä jonain vuonna saadaan kaikki kerralla kuvaan, siinäpä haastetta tuleviin vuosiin.


Heinäkuussa alkoi myös meidän perheen vanhempien kesäloma. Samalla oli aika toteuttaa kauan toivottu ja puhuttu pohjoisten kasvattiemme kesäkiertue. Valitettavasti tämä kiertue päättyi yhdenlaiseen katastrofiin, tämä tiedoksi herkimmille lukijoillemme jo etukäteen.

18.7 perjantai

Kesäkiertueen alku ja Limingan Luca. Kuten nuoren uroksen kohdalla saattaa hyvin arvata, massaa ei vielä ollut juuri kertynyt, mutta korkeutta alkoi olla jo ihan riittävästi. Siihen kun lisättiin varsin vauhdikas olemus, oli poika melkoisen piristävää seuraa pitkän ajomatkan katkaisijaksi. Jälkikäteen kuvia selatessa totesimme että meillä ei tainut tulla yhtään kuvaa jossa koko koira olisi hetkisen paikoillaan. Aina oli joko häntä, pää, vähintään yksi jalka tai sitten koko kroppa sen verran liikkeessä että osa koirasta oli ihan suttuinen. Siksipä tässä kuva profiilista, hyvältähän se poika näyttää siinäkin!


Oulu ja Lola

Limingasta jatkoimme matkaa kohden Oulua jonne matkasimme tapaamaan Roosan tytärtä Lolaa. Oikein on kaunis ja ilmeikäs neito Lolasta kasvanut. Mukava oli tavata ja kuulumisia vaihtaa puolin sun toisin, olihan Roosakin mukanamme lapsiaan tervehtimässä.

 

Yöksi jäimme Nallikarin leirintäalueelle mökkiin, jonka totesimme olevan kooltaan aivan siellä alarajoilla neljän ihmisen ja kahden koiran seurueellemme. Joten kuten saimme kuitenkin yömme siellä nukuttua.


Lauantai ja Tornion Topi

Aamusella pakkasimme seurueemme autoon ja jatkoimme matkaa, keli oli oikein suosiollinen ja aurinko paistoi. Oikeastaan aurinko paistoi vähän liiankin lämpöisesti ja siksi pidimme muutaman tauon enemmän kuin mitä olimme etukäteen suunnitelleet. Matka Tornioon otti hivenen kauemmin kuin mitä lupasimme, mutta loppujen lopuksi pääsimme perille ja Topia tervehtimään. Koko perhettä emme työesteiden vuoksi onnistuneet valitettavasti tapaamaan, mutta hyvin oli kahvit keitetty ja Topi edusti oikein hyvin puuttuvien perheenjäsentenkin puolesta.


Sunnuntai, Huli ja Rovaniemi

Olimme jo siirtyneet reissumme seuraavaan kohteeseen, Rovaniemelle jossa olimme suunnitelleet majoituvamme seuraavat kaksi yötä. Valitettavasti kotijoukoilta (Kertun ja Caran hoitajilta) tuli viestiä Caran vatsan olevan kipeänä. Olimme jo asennoituneet pikaiseen kotiinlähtöön, mutta ennen starttia päätimme kuitenkin vierailla pikaisesti Hulin luona. Etukäteen sovittu vierailu jäi melkoisen torsoksi, mutta näimme sentään edes hetkisen.


Lähdimme Hulin luota kohden majoitusta tarkoituksena pakata ja aloittaa pitkä kotimatka, mutta juuri ennen majoitukseen saapumista meille soitettiin ja kerrottiin tilanteen olevan hallussa. Siten pystyimmekin viettämään Rovaniemellä aikaa nähden asioita joita Jyväskylässä ei voi nähdä. Kuten esimerkiksi poroja..


.. napapiiri..


.. varmasti ainakin Suomen suurimmat jätkänkynttilät..


.. ja tietysti kauniit, jylhät maisemat..


Maanantai, Kajaani ja Nuutti

Maanantain ajomatkan Kajaaniin suoritimme yhden pidemmän pysähdyksen taktiikalla ja pysähdyimme vierailulle Ranuan eläinpuistoon. Keli oli edelleen kuuma, joten puiston asukit viettivät aikaansa pääosin piilossa. Lisävauhtia kierroksellemme toi se että ensimmäistä kertaa jätimme koiramme niin sanottuun koiraparkkiin odottamaan. Vaikka koiraparkki oli oikein hyvä ja asiallinen, jotenkin koko ajatus vain tuntui niin epämukavalta että takaisin oli päästävä nopeasti. Siksipä me aikuiset emme juurikaan olleet pahoillamme, vaikka nähtävää ei niin paljoa ollutkaan. Ranualta jatkoimme matkaa Kajaaniin jonne saavuimme juuri sopivasti samalla kun Nuutin perheeltä tuli kutsu saapua kylään ja kahville. Tuntui oikein hyvältä istua ulkona ja oikoa jseniä pitkän ajomatkan jäljiltä. Roosakin otti vapauden tunteesta kaiken irti ja katsasti myös ainakin yhden naapurinkin pihan.. onneksi rouva tuntee nimensä ja tulee luokse kutsusta, ei aina ehkä kaikista nopeimmin, mutta kuitenkin tulee. Tässä Nuutin poseeraus lämpimässä kesäillassa.


Tiistai, Kajaanissa edelleen

Iloksemme kesäkiertueemme sattui osumaan juuri sopivaan aikaan, sillä esimerkiksi Kajaanissa pystyimme tapaamaan molemmat siellä asuvat kasvattimme. Tiistaina oli siis vuoro vierailla Jussin ja hänen perheensä luona. Roosakin alkoi pikkuhiljaa innostua jälkikasvunsa tapaamisesta ja Jussin luona nähtiinkin jo sellaista juoksuleikkiä, että välillä alkoi jo melkein hirvittää. Hyvin äiti ja poika osasi vauhtiaan säädellä eikä törmäyksiä sattunut, vaikka välillä meno oli melkoisen hurjaakin.


Komea, ilmeikäs poika on Jussikin.


Keskiviikko, Kuopion Topi ja hetki jolloin jotain muuttui lopullisesti

Keskiviikkona poistuimme Kajaanista ja ajoimme Kuopioon tapaamaan Kuopion Topia. Vastaanotto oli (jälleen kerran) niin upea ja ystävällinen kuin vain voi olla. Ruoat, kahvit ja kaiken maailman herkut odottivat valmiina nälkäisiä matkustajia. Mikäpä siinä oli ollessa kuin vielä käytiin kävelyllä katselemassa kauniita maisemia niin Kallaveen kuin myös metsien suuntiin.




Mutta sitten Topin luota kotiin lähtiessä tapahtui jotain mitä ei voi selittää. Yksi risteys, yksi virhe oli viedä kaiken. Tilanne josta jäi mieleen kakofonia, kirskuna, paha haju ja lopulta hiljaisuus. Tämän jälkeen automme, joka oli palvelut meitä niin hyvin ja turvallisesti, näytti tältä..


Tilanteessa oli huomattavan paljon onnea matkassa. Kenellekään ei sattunut mitään todella vakavaa ja erinäisten vaiheiden jälkeen pääsimme takaisin kotiin, mutta jotain tuonne tapahtumapaikalle jäi. Jokainen meistä koki tuon omalla tavallaan ja jokaista meistä se tulee jollain lailla aina koskettamaan. Seuraavat viikot olivat yhtä sumua, asioiden järjestelyä, vakuutusyhtiön kanssa asioimista ja niin edelleen.

Pikkuhiljaa elämä alkoi palaamaan haavoittuneeseen arkeen, oikeastaan elämän pakotti kohtaamaan sveitsinpaimenkoirien erikoisnäyttely Hyvinkäällä ja maailmanvoittaja näyttely Helsingissä. Iloksemme saimme seuraksemme molempiin näyttelyihin Kertun ja Caran kasvattajat Saksasta. Ajatukset siirtyivät hetkeksi muualle ikävistä asioista ja konkreettisia ilon aiheitakin löytyi. Erikoisnäyttelyssä meidän kasvattajaryhmämme oli ROP ryhmä..


ja maailmanvoittajassa meillä oli ainoa kotimainen kasvattajaryhmä, ryhmämme oli iältään nuorin, mutta tuomarin sanoin myös tasaisin, tunnustuksena saimme kunniapalkinnon. Varsinainen hymyn toi kasvoille vieraidemme oman koiran saavuttama juniori luokan maailmanvoittaja- titteli!


Syyskuun merkittävimpiä tapahtumia oli Kertun hyväksytysti suorittama BH-koe..


.. sijoituskoiramme Hertan vierailu sulhasen luona..



.. ja isosveitsinpaimenkoirien rotumääritelmä- ja jalostustarkistuspäivä. Paljon tuli uutta tietoa kuin myös vahvistusta entisille ajatuksille.


Lokakuu toi mukanaan paljon hyvää, esimerkiksi Kertun ja Martan upeat suoritukset sennenkoirien rally-toko mestaruuskilpailuissa, Kerttu 86/100 pistettä ja Martta 89/100 pistettä. Toisekseen lokakuun myötä saimme kirjaimellisesti muistutuksen siitä että elämä jatkuu..


Hertta on siis pieniin päin, pian emme enää ehdi murehtimaan menneitä ja pieleen mennyttä kesälomaa, vaan tupamme täyttää pienten corgin tassujen tepsutus.

Ja loppujen lopuksi tahdomme jakaa kanssanne erään asian josta olemme erittäin onnellisia ja jollain lailla ylpeitäkin. Uskokaa tai älkää, mutta koira voi todellakin olla ihmisen paras ystävä, tästä osoituksena kasvattimme Rokin Suomen kennelliitolta saama kunniamaininta sankarillisen toiminnan johdosta. Roki osaa ilmaista perheenjäsenen sairauskohtaukset ja kohtauksen tullessa yrittää potilaan myös herättää. Kaikki tämä ilman mitään kouluttamista, sisäsyntyisesti. Elämä jatkuu, siitä pitävät huolen nämä parhaat karvaiset, nelijalkaiset ystävämme ja hyvä niin.


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Asioilla on tapana järjestyä

Joskus joistain asioista on syytä huolestua ja niihin täytyy tarttua oikein reippain ottein. Täytyy tutkia ja selvittää että mistä syystä jotain on tapahtunut, tai sitten mistä syystä jotain on jäänyt tapahtumatta. Joskus on sitten niitä asioita, joista murehtiminen ei ainakaan sitä itse asiaa kauheasti auta. Parempi ajatella että asiat tapahtuvat ajallaan ja sillä hyvä, täytyy etsiä tilanteesta ne postitiiviset piirteet ja olla huomioimatta niitä hankalia piirteitä. Niin se on mennyt näiden pentujenkin kanssa. Viimeksi kun tätä blogia päivitimme, meillä oli kolme pentua uusia koteja odottamassa. Nykyisellään kotona on enää yksi pentu ja hänestäkin on jo useampi perhe kiinnostunut. Mitäpä se olisi auttanut, jos olisimme laumamme koosta paineita ottaneet? Ei yhtään mitään, uskomme me. Olemme eläneet elämäämme lauman koon mukaan ja tehneet parhaamme jotta kaikilla tässä talossa olisi hyvä olla.

Ainakin tämä kevät on tarjonnut upeita päiviä esimerkiksi ulkoiluun, tässä maaliskuun 15. päivän auringosta nautiskelee Pamela, Kerttu ja Martta.


Seuraavana yönä maisema saikin taas hetkeksi ylleen talvisen tuulahduksen ja lumipeitteen. Meitä se ei haitannut, vaan lähdimme Keski-Suomen Sennen porukoiden kanssa ulos tutustumaan Nyrölän luontopolkuun.


Ihan virallista reittiä emme sen liukkaudesta johtuen kulkeneet, vaan kiitos alueen hyvin tunteneen oppaan oikaisimme pahimmat vaaranpaikat ja saavuimme kaikki ehjinä reissumme määränpäähän. Oppaamme tietämys ei jäänyt pelkästään paikallistuntemukseen, sillä yhtä näppärästi hän pyöräytti tulet laavun edessä olevaan tulisijaan ja hetken kuluttua ilman täyttikin paistetun makkaran tuoksu. Hyvältä maistui makkara, kuuma mehu ja kaikki muutkin mukana olleet naposteltavat.


Jos tuosta retkestä ja ulkoilmasta nautti mukana olleet kaksijalkaiset, niin mitä ilmeisemmin reissu koettiin hyväksi myös koirien puolelta. Jos nyt ilmeisiin on yhtään luottaminen...





Takaisin autoille palatessa aurinko olikin jo jäämässä puiden taakse piiloon. Meidän puoleltamme tuhannet kiitokset oppaalle järjestämisen vaivasta. Eiköhän oteta pian uudelleen vaikka pienemmälläkin porukalla?


Ja sitten alkoikin tapahtua... ensin Matilda juhlisti nimipäiväänsä valitsemalla itselleen uuden kodin, kaikkea hyvää sinne Riihimäen suuntaan. Kiitoksia kuvista, kuulumisista ja pidetäänhän yhteyttä jatkossakin. Seuraavaksi uuden kodin itselleen valitsi Eerika. Kotiutuminen Helsinkiin oli sujunut siten, että neito käveli sisään asuntoon aivan kun olisi asunut siellä aina. Se jos joku oli todella mukava kuulla!

Vielä kotiin jäänyt Lilli oli hetken hivenen poissa tolaltaan, kunnes tajusi tilanteen mukana tulleet positiiviset asiat.

1, Se "väliaikainen" seinän oloinen este on kadonnut, eli koko talo on käytössä
2. Jos kerran koko talo on käytössä, sitä täytyy käyttää.
3. Kun koko talon tarjoamaa tilaa hyväkseen käyttää, jossain vaiheessa eteen tulee... sohva!

Kävimme aamupäivällä kävelyllä meille vieraisille tulleen Coman ja hänen emäntänsä kanssa. Lilli teki tiukasti tuttavuutta Coman kanssa ja lopputulos oli tämä:


Eikä tuota yhtään enempää kannata ihmetellä, sillä meno oli lenkilläkin sen näköistä että välillä meinasi heikompaa jo hermostuttaa.





Kuten alussa jo mainitsimme, aisoilla on tapana järjestyä. Laumamme oli hetkisen melkoisen suuri ja tottahan toki se asetti haasteita arkielämään. Mutta niin vain niistäkin selvisimme. Lillin oma lauma ratkeaa lähiaikoina ja me jatkamme elämäämme oman, hivenen vanhemman laumamme ja Pamelan kanssa kunnes hänen isäntänsä palaa työmatkaltaan. Kuinkahan sitä sitten tottuu näihin jo vähän rauhallisempiin kavereihin kun pennut olivat niin iso ja olennainen osa perheen arkea, uskomme että melkoisen hyvin.. Olemme oikeastaan odottaneet aikaa jolloin voimme helpommin lähteä lasten kanssa vaikka uimahalliin ja niin edelleen. Nyt se aika on lähellä, hyvin lähellä, asioilla kun on tapana järjestyä...

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Videotiedostojen lyhyt oppimäärä

Voihan facebook...

Tähän toteamukseen johti se kun meiltä kysyttiin mahdollisuutta saada nähtäväksi videota näistä meidän pennuista. Olisimme hyvin mielellämme sen ladanneet facebookkiin, joko oman profiilimme alle tai sitten isosveitsinpaimenkoirat- ryhmään jotta se olisi ollut nähtäville useammallekin kiinnostuneelle samaan aikaan, mutta kun ei vain kerta kaikkiaan onnistunut. Valitsimme siellä facebookissa lataa kuva/video välikön (vai mitä siinä nyt lukikaan) ja jatkoimme etenemistä, niin kaikki näytti siltä että lataaminen käynnistyi normaalisti. Mutta vaikka odotimme kuinka ja kauan, mitään ei loppujen lopuksi tapahtunutkaan! Kokeilimme muutamallakin eri tiedostomuodolla, useilla eri kokoisilla tiedostoilla ja teimme vaikka mitä, niin kun ei toimi, niin ei se sitten toimi.

Ehkä on parempi unohtaa hetkeksi koko facebook ja tehdä tämä sitten perinteisesti, lataamme videot youtubeen ja linkitämme sieltä, näin se on toiminut aiemminkin ja niin näyttäisi toimivan nykyäänkin. Joten vihdoin ja viimein, tässä sitä videota olisi sitten tarjolla. Tänään olevan naistenpäivän pienet sankarittaret, eli ilman omaa, rakastavaa kotia olevat Harambee's grosset, Lilli, Matilda ja Eerika.