Energia ei kai voi kadota?

Niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että sekin aika koitti jolloin pentujen muutto uusiin koteihin oli ihan oikeasti ajankohtainen ja tähän tapahtumaan liittyy tuo hivenen outo otsikkommekin. Kaikkihan jotka ovat olleet koulussa fysiikan tunneilla hereillä, muistavat että energia voi muuttaa muotoaan, mutta se ei voi kadota. No tuohon wikipedian kirjoitukseen voisi lisätä että koiranpentujen kyseessä ollessa energia voi muuttaa muodon lisäksi myös osoitettaan... Muutaman pennun kohdalla varoitimme jo etukäteen että "ihan oikeasti, tämä on aika energinen pakkaus". Nyt sitten olemme saaneet palautetta että osuimme varsin oikeaan omissa tulkinnoissamme. Viimeistä yhteiskuvaa ottaessa työhön vaadittiin 4 ihmistä, yksi kuvaaja ja 3 pitämään pentuja paikoillaan, tässä oikeastaan ainoa näyttämisen arvoinen otos:

Ensimmäisenä uuteen kotiin tultiin noutamaan lila pantaista neitiä, pentua numero 5. Neiti oli meidän isännän suosikki ja meni juuri sinne ainoaan kotiin minne isäntä sen suostui antamaan. On täysin varma että tämän neidin tulemme näkemään hyvin, hyvin monta kertaa... Kaikkea hyvää sinne uuteen kotiin, Signe! Kerro terveisiä Ebballe ja Ockralle....  ;-)

Vielä ennen lähtösuukkoja ehti mamma koko laumaa pihalla juoksuttamaan ja iloisena koko lauma äitiään seurasikin!

Sitten seuraavan päivänä meiltä muutti uusiin koteihin kaksi poikaa. Ensin pentu numero 7, poika kultaisella pannalla eli Paavo. Paavo oli syntymästään saakka sellainen suhteellisen rauhallinen poika, toki virtaa välillä piisasi ihan vaikka muille jakaa, mutta pääsääntöisesti poika otti elämästä irti lähes kaiken nautinnon arvoisen, kuten vaikka pienet nokoset lempilelun päällä juuri ennen lähtöä! Koska Paavo muutti isänsä luokse näemme hänet välimatkasta johtuen vain silloin tällöin, mutta muuten pidämme yhteyttä hyvinkin tiiviisti.

Ja sitten illan mittaan oli vuorossa pentu numero 3, poika sinisellä pannalla. Pojalle oli valittu ja annettu nimi etukäteen, ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että tässä pojassa nimi on osunut varsin hyvin kohdalleen. Sisu, sitä tästä pienestä paketista nimittäin löytyy muualtakin kuin vain ja ainoastaan nimestä... Muistakaa siellä Sisun perheessä että pentu oppii tässä vaiheessa todella nopeasti, ja tämä pätee samalla tavalla niin hyviin kuin huonoihinkin tapoihin... Nyt vain leikin varjolla pientä harjoitusta niin se pieni pää väsähtää helpoiten. Tai sitten vie pojan suoraan tukkimetsään, sitäkin poika ehti kokeilemaan! Jos puilla on tunteet, niin meidän takapihalla taitaa nykyään olla yksi tämän seudun onnellisimmista pienistä taimista.

Sitten meni viikko ja vuoroon tuli pentu numero 2, poika vihreällä pannalla. Jos pentujen isä on kerran Syltty, on tietysti loogista että pojasta tuli Roki. Tokihan tuon voisi vääntää kirjoitettuna muotoon Rocky sen Sylvester Stallonen roolin mukaan, mutta miksi kun eihän isäkään ole Sylvester? Poika muutti meistä katsottuna kauimmaiseksi, pysyen kuitenkin Suomessa ja sai uudessa kodissaan kavereikseen kaksi aikuista Saksanpaimenkoiraa. Mielenkiinnolla seuraamme millaiseksi arkenne siellä muodostuu ja kuinka Roki paikkansa siellä laumassa löytää. Meillä poika oli varsin luottavainen ja avoin, joten uskomme että tekin tulette pärjäämään oikein hienosti. Ja oikein kivasti olette jo meitä ajan tasalla pitäneetkin, kiitoksia siitä! Tässä vielä Rokin viimeiset tyylinäytteet:

Ja sitten oli vuorossa pentu numero 1, tyttö ja kultainen panta. Meidän perheen äidin sydämen suosikki, tiedä sitten johtuuko asema siitä että hän syntyi ensimmäisenä vai mistä, mutta niin vain käy että johonkin pentuu kiintyy enemmän kuin muihin ja tällä kertaa se oli juuri tämä tyttö. Tämä neiti jäi kaikista lähimmäksi meitä, joten häntä tulemme varmastikin näkemään kaikista useimmin ja hyvä niin. Coma pitää seuraa, vai pitäisikö sanoa että Coman perään katsoo toinen sveitsiläinen, nimittäin Berninpaimenkoira Maia. Coma saattoi olla luonteeltaan rauhallisin koko pentueesta ja se paistoi lävitse sellaisena tietynlaisena harkitsevaisuutena. "Jos asia ei koske minua, siihen ei tarvitse puuttua..."

Ja nyt olemme päässeet nykyhetkeen ja näihin kahteen vielä kotona olevaan tyttöön. Pentu numero 4, tyttö punaisella pannalla, meidän Martta! Martta jää tänne kotiin mamman iloksi (tai riesaksi jos Kerttu osaisi sanoa...) kasvamaan ja kehittymään. Ajallaan sitten katsomme mitä hänestä on tullut ja mitä kaikkea voisimme hänen varalleen suunnitella. Siskonsa Coman ohella myös Martalla on normaalisti kohtuullisen rauhallinen luonne, jos väsyttää, silloin täytyy levätä.

Ja sitten viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, pentu numero 6. Tyttö ja vaaleanpunainen panta, eli Pamela (tai Pamsu kuten perheemme isäntä häntä kutsuu, eihän kerrota uudelle perheelle...) Pamela muuttaa omaan kotiinsa viikon kuluttua ja tulee todennäköisesti isäntänsä mukana kiertämään Suomea eniten kaikista näistä pennuista. Pamsu tulee pärjäämään tehtävässään ihan hyvin, neidillä on virtaa vaikka muille jakaa joten vieraat paikat ja hajut voivat tehdä jopa hyvää pienelle päälle. Ainakin haisteltavaa ja tutustuttavaa riittää! Ja hyvä niin koska lumestakin on tullut jo ihan tuttu juttu...

Tilanne on siis sellainen että vielä hetken nämä kaksi saavat nauttia toisistaan ja saman tasoisesta/kokoisesta leikkiseurasta. Ja kyllähän ne nauttivatkin, ensin telmitään:

... sitten lyödään tassua päälle ja tehdään sovinto...

... ja lopuksi taas levätään.

Täytyy sanoa että välillä tämä pentuaika oli raskasta, mutta oli se joka hetken arvoista! Tuhannet kiitokset teille kaikille lukijoille, pentujen tiedustelijoille ja uusille kodeille. Niin kävi että Suomeen saatiin kolme kokonaan uutta "sveitsiläisperhettä", sillä pennuista 3 meni muihin grosse perheisiin ja yksi sinne bernin kaveriksi. Nyt seuraamme pentujen (muiden kuin Martan) kehitystä teidän kauttanne ja teidän antaman informaation varassa. Pitäkää siis yhteyttä ja laittakaa joskus kuvia, niin parhaimmassa tapauksessa muutkin näkevät tämän blogin välityksellä että mitä millekin pennulle kuuluu.