Maailma ei ole tasapuolinen paikka. Toisten saamat kortit ovat huonompia kuin toisten, sen hyvin tietää ja sille ei ihminen mitään voi, mutta silti joskus tekisi mieli kysyä: Miksi näin käy?
Meidän Bianca sairastui kesällä 2011, vain 8 kuukauden ikäisenä, aivokalvontulehdukseen. Kortisoni oli tehokas apu, oireet hävisivät samoin tein, mutta palasivat kun annostusta pikkuhiljaa alettiin pienentää. Annostusta piti pitää korkealla, mutta pitkä kortisonin syönti aiheutti vahinkoa nuoren koiran ruumiille ja Bianca sairastui seuraavaksi haimatulehdukseen. Kortisoni oli sen vuoksi pakko jättää pois aiottua nopeammalla aikataululla ja sitten pahin pelkomme toteutui, aivokalvontulehduksen oireet palasivat eilen uudelleen. Olimme pahassa tilanteessa, yhden sairauden hoito pahensi toisen oireita. Meillä ei ollut jäljellä kuin vain yksi ainoa vaihtoehto. Nyt Bianca on tähtenä taivaalla, ilman kipuja, vailla huolia. Mutta silti tekisi mieli kysyä, miksi? Miksi näin nuorena, aivan liian aikaisin? Lepää rauhassa Bianca, meillä on sinua kova ikävä.
Vaikka suru on mielessä raskaana, emme voi unohtaa Roosaa ja sitä että elämän on jatkuttava. Kävimme tänään tiineysröntgenissä ja tulos oli melkoinen yllätys, 7 pentua. 63 vuorokautta tulee täyteen keskiviikkona 23.11, mutta synnytys tuskin menee sinne saakka. Ruoka ei enää oikein maistu ja ulkosalla käydään jo useammin sillä pennut painavat rakkoa ja suolistoa. Tässä vielä kuva nähtäväksi:
4 kommenttia:
Tätä on niin vaikea uskoa...vastahan se tyttö kirmasi iloisena ja nyt jo tähtenä meitä kurkkii. Teitte raskaan, mutta varmasti viisaan ratkaisun. Osanottomme suuressa surussanne.
Onneksi Roosalla on tarjota teille ilon aiheita. Peukkuja synnytykseen.
Osanottoni ja voimia suureen suruun. :(
Henkeä pidätellen luin kirjoitusta..ja surukseni totesin pikku Tirpankin taudille hävinneen. Itse menetin vuosia sitten bokseri poikani samalle sairaudelle..
-minna ja iitu-
Syvä osanotto myös meiltä.
Oton porukat
Paljon voimia! Liian aikaisin lähti pikkuinen.
T. Emmi ja Sakke-pemu
Lähetä kommentti