sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Onpa kylmä keli...

Nyt ne pakkaset sitten alkoivat, tänä aamuna meidän mittari näytti -26 astetta. Ainoa lohtu asiassa on se, että onneksi ollaan jo kevään puolella. Päivät kuluvat verkkaisesti mutta varmasti, päivistä muodostuu viikkoja ja joka ikinen viikko vie aina hitusen lähemmäksi kesää ja lämpöä. Mutta toisaalta, on asiassa sekin puoli että jollain tavalla talvi on kaunista aikaa. Tässä muutama kuva ulkoilmasta.





Sitä luulisi että kun pentujen määrä kotosalla vähenee, niin elämä muuttuisi jotenkin... rauhallisemmaksi. Niin, niin sitä tosiaan luulisi... mutta kävi selväksi että kaksikin pentua muodostaa varsin tehokkaan yhdistelmän kun vauhtia ja yritystä piisasi enemmän kuin mitä kehityksen vaihe oikein mahdollistaisi. Tosin tämä yhtälö hajosi eilen kun sijoittamamme tyttö Hertta muutti isosiskopuolensa Viivin luokse Nokialle. Viivi oli mukana Herttaa hakemassa ja voi että sitä ensitapaamista! Aivan kuin kumpikin olisi tiennyt asioiden oikean laidan jo etukäteen, sellainen kaksikko tämä pari oli alusta alkaen. Ensin leikittiin sisällä ja ulkona, sitten Hertta putsasi Viivin korvat ja sitten olla makoiltiin muuten vain. Tämän parempaa alkua ei olisi voinut edes toivoa. Kaikkea hyvää teille sinne Nokialle, tällaisena me tulemme Hertan muistamaan kunnes sitten taas nähdään.


No sittenhän sitä luulisi että nyt meillä on rauhallista...? No niin niin, niin luulisi... tai oli meillä rauhallista hetken. Viimeinen kotona oleva poika, siis tämä meidän Alokas, oli eilen vähän apean ja yksinäisen oloinen. Äidistä piti pojan seuraa ja turvaa hakea.


Mutta tänään poika oli jo reipas oma itsensä. Ainoa ongelma on vaan kun ei ole kokoistaan kaveria jota komentaa ja äitiä ei oikein uskalla, komentaa vielä kovemmin takaisin. Siksipä on siis otettava käyttöön kovemmat otteet ja näytettävä isoille tytöille, että kuka se sanoo missä se kaappi oikein seisoo...!

7 kommenttia:

Sakke kirjoitti...

Alokas näyttäisi kovasti vaalentuneen, kun vertaa viime kuviin? :) Jännä kyllä nähdä, tuleeko siitä soopelipoju vaiko ei.

T. Emmi & Sakke

Jenni, Romi (Birke) ja Inka kirjoitti...

Vaaai että tänne Nokialle :D
Pitääkin pitää silmät auki moisen kaksikon varalta!

Anonyymi kirjoitti...

Alokkaassa selvästi ainesta vaikka kenraaliksi :):)
t. Heli

M kirjoitti...

Olikos Alokkaallekin jo koti katsottuna? Mainion oloinen kaveri :)

Harambee's kirjoitti...

Monna: On Alokkaallakin jo oma koti kiikarissa.

Anonyymi kirjoitti...

...napakka pikku mies... ;D

Upea pakkasneitokuva Kertusta! <3

Anonyymi kirjoitti...

...ja Minna ja Iitu täältä kirjoittelivat...