Oma maa mansikka, muu maa...

Täällä ollaan, vaikka blogissamme onkin päivitysten suhteen ollut melkoisen hiljaista. Syy tähän hiljaisuuteen löytyy siitä että päivittäjämme avarsi maailman tietämystään aivan uusissa ja oudoissa maisemissa, katsokaas kun Jyväskylästä ei löydy tällaisia vaikka kuinka etsisi...

Kuten kuvasta näkyy, keli ei ollut kovin suotuisa juuri tuona päivänä kun tornilla vierailimme. Itse asiassa torni oli sen verran kuurassa että koko lipunmyyntiä ei avattu ollenkaan. Emme antaneet asian jäädä harmittamaan sillä näkemistähän tuolla riittää, jos ei maan päällä niin sitten maan alla, siis suunta Pariisin alla oleviin katakombeihin.

Luita ja pääkalloja oli melkoiset määrät ja täytyy tunnustaa että veti hiljaiseksi. Siellä on monen ihmisen viimeinen lepopaikka. Reitille lähtiessä kassit avattiin ja tarkistettiin, ja sama tehdään kuulemma pois tullessa. Meillä ei reppuja mukana ollut, mutta samaan aikaan oli muita lähtijöitä joita tämä koski, lipunmyynnin täti kertoi meidän odottaessa eteenpäin pääsyä että joskus reitiltä saapuvalta on takavarikoitu luita tai kallo. Voi hyvää päivää sentään, kaikenlaisia ihmisiä sitä löytyykään. Kaikki kunnioitus heille jotka siellä käytävissä lepäävät.

Mutta on Pariisissa mukavampaakin nähtävää, esimerkiksi tämä museo. Jos joskus menette Pariisiin, tuota museota kannattaa käydä katsomassa, näkemistä riittää, sen on varma! Tuolloin tiloissa oli varsinaisen pysyvän näyttelyn lisäksi myös robotti- näyttely, josta tässä joitain maistiaisia:

Siellä varsinaisessa näyttelyssä olikin sitten niin paljon nähtävää, että on turha edes yrittää mainita kaikkea. Tässä esimerkiksi dioraamoja vapaudenpatsaan rakentamisesta:

Oli lentohärveleitä...

...formulan moottoria...

...erikoisia rattaita...

Siis ihan turha yrittää esitellä kaikkea, menkää ihmeessä käymään jos on mahdollisuus! Tila on iso ja monessa kerroksessa, eli ottaa useamman tunnin kun kaiken kiertää.

Mutta mitäpä sillä aikaa kotosalla on tapahtunut? No ainakin Martan velipoika Paavo kävi täällä synnyinkodissaan tervehtimässä ja siskoaan juoksuttamassa. Kovin on tasaisesti kasvanut poika, mukava luonne ja kaikin puolin reipas kaveri!

Kyllä on muuten ollut mukava huomata kuinka päivä on jo pidentynyt! Pimeys tulee huomattavasti myöhemmin, eli jos niin hyvin käy että aurinko paistaa, siitä saa nauttia jo paljon enemmän. Tuntuu että auringon säteiden myötä koko meidän lauma alkaa heräilemään talven jäljiltä. Tässä meidän "Dalttonit" lenkkimaisemissa...

Ja tässä koko lauma, Roosa johtaa vanhimpana joukkoa.

Ja taas tässä tullaan käänteisessä ikäjärjestyksessä takaisin, nuorin ensin...

Ja sitten ollaankin ihan uusimmissa uutisissa. Kävimme viime viikolla lyhyen "pikaloman" pääkaupunkiseudulla, muksut pääsivät hotellin (melko kylmään...) uima-altaaseen ja Cara kävi silmätarkastuksessa joka tehtiin ECVO:n virallistaman eläinlääkärin suorittamana yliopistollisella eläinsairaalalla Helsingissä. Tässä vielä hotellissa espoossa, siinä missä pesueen pienimmät pelaavat Angry Birdsiä...

Cara ottaa isännän kotiinpaluusta kaiken irti!

Tämä tietty tutkimus tarvittiin mikäli haluamme käyttää jalostukseen Saksaan rekisteröityä urosta, ja iloksemme Caran silmät olivat täysin terveet! Tämä tietysti tuo mahdollisuuksia tulevaisuuteen, mutta tähän palaamme sitten joskus jos asia on enemmän ajankohtainen.

Ja koska olimme tuolla etelässä, pistäydyimme tervehtimässä Rokia. Iloksemme myös Paavo saapui paikalle veljeään ja siskoaan tapaamaan ja voi sitä vauhdin määrää... yritä näitä nyt sitten kuvata...

Roki vasemmalla, Paavo etualalalla ja Martta paavon takana. Melko leveältä näyttää Rokin rintakehä, ikää vasta 5 kuukautta.

Tänään sitten saimmekin taas vaihteeksi nauttia keväisestä auringonpaisteesta! Sen lisäksi että se tuntuu tekevän hyvää ihmisille ja mielialalle, kauniista kelistä nauttivat myös koirat. Mikäpä siinä ulkoillessa kun linnut laulavat ja aurinko paistaa, oikein hyvää kevättä teille kaikille!

Joulu meni jo ja vuosikin vaihtui

Niin meni rauhallinen joulun aika ja samaan menoon vaihtui vuosikin. Me vietimme viime vuoden viimeisiä päiviä tekemällä ensin vierailun Paavon luo Riihimäelle. Paavo ei selvästikään ollut meitä unohtanut, heti kun äänen kuuli alkoi samaan aikaan uikuttaminen ja iloisesti haukahteleminen. Pakko muuten sanoa, tuntui todella hyvältä kun oma kasvatti otti näin vastaan  :-)

Paavo on oikein reipas poika ja todennäköisesti perii isänsä viilipyttymäiset hermot. Toki ipanasta välillä virtaakin löytyy ja ego on välillä kuulemma suorastaan hämmästyttävän iso, mutta niin vain siskonsa Martta sai syödä puruluuta ihan rauhassa veljensä pitäessä vahtia.

Välillä ulkoiltiinkin mutta niistä kuvista ei juuri julkaisukelpoisia saanut. Musta koira + valkoinen hanki + hillitön vauhti -> ei niistä kuvista mitään selvää saa. Onneksemme pienet grosset eivät tienneet että talvella kaadetusta koivusta ei juuri ole piilopaikaksi...

Kaikkea hyvää Paavo, jatka kasvuasi noin tasaisesti mitä olet kasvanut, niin hyvä tulee!

Vuoden 2012 viimeisen ja tämän vuoden ensimmäisen päivän vietimme sitten Seinäjoella tapaamassa Signeä, Ebbaa ja Ockraa. Pakkasimme koko pesueemme möhköfanttiin (Mercedes V220) ja lähdimme matkaan. Saapa nähdä että olikohan ensimmäinen ja samalla viimeinen kerta kun tällä kokoonpanolla liikkeelle pääsimme. Takapenkeistä kun otti keskimmäisen pois, sai Roosa matkustaa arvokkaasti yksin omassa häkissään lasten välissä Kertun ja Caran ollessa isossa häkissä auton takaosassa. Martta matkusti omassa häkissään auton takaosastossa, mutta neiti ei enää kauaa siihen häkkiin mahdu. Ja se että mahtuuko kaikki kolme isoa tyttöä samaan, autossamme olevaan isoon häkkiin onkin jo toinen juttu. Pitääkö vaihtaa auton takaosaston häkki vai koko auto, saapa nähdä...

Signe on siro ja edelleen hyvin nätti, oikea Kerttu v2.0. Mielenkiinnolla seuraamme ja odotamme mitä hänestä kehittyy. Kerttu taisi pentunsa muistaa, sillä leikit alkoivat välittömästi eikä niistä meinannut tulla loppua laisinkaan!

Ja tokihan välillä kasvatustyöhön osallistui myös Cara, varsinkin jos kerran pennutkin ottivat osaa samaan leluun samaan aikaan.

Toki Kerttu osasi tarpeen tullen näyttää myös että nyt riittää, senkin se teki lempeästi vaikka kuvasta voisi toisenlaisen ajatuksen saada...

Ja kyllähän ne pennut emäänsä uskoivat, eli jos kerran ei saa painia äidin kanssa, painitaan sitten keskenämme...

Vuoden vaihtumista ei juuri huomannut, jonkin verran raketit ulkona vihelsivät ja paukkuivat mutta onneksi ne olivat niin kaukana että koirat eivät ääniin juurikaan reagoineet. Hyvä niin.

Tuli muuten yksi asia selväksi ja sen haluaisimme jakaa teidän kaikkien kanssa. Jos teillä on pennut ja olette ajatelleet kasvattaa ne keskellä normaalia elämää, ihan keskellä jokapäiväistä elämää, miettikää kahdesti. Keittiöpennut ovat sitten keittiöpentuja lopun ikänsä ja se tuo omat haasteensa esimerkiksi ruoan laittoon...

Tämän jälkeen alkoi arki. Työ ja koulu vie muun arjen ohella lähes kaiken vapaa-ajan erittäin tehokkaasti, mutta koirat toi nauttivat arjen alkamisesta! Päivät palaavat niille leppoisaan rytmiin ja lepo maistuu kaikille. Huomatkaa muuten että nämä kaikki seuraavat kuvat on otettu saman päivän aikana!

Olemme muuten saaneet sähköposteja missä kysellään rodusta lisätietoja. No esimerkiksi tämä taitaa olla yksi rodulle tyypillinen ominaisuus, vaikka grosse on ahne ja kova syömään, näin leppoisasti meillä syödään puruluita rinta rinnan, mannekiineina Martta ja Cara.

Vielä muutama kuva, ne "pakolliset" poseeraukset. Isot tytöt ja uudet pannat:

Martalle ei omaa pantaa vielä ostettu, kun äidinkin pannassa on hieman kasvuvaraa. Odotellaan että neito kasvaa ja katsotaan asiaa sitten uudelleen...

Nyt on aika...

Nyt on oikea aika monelle asialle. On aika huomioida pikkulintuja ja pitää huolta siitä että lintulaudalla riittää ruokaa, on aika talven tuiskuttaa ja tehdä lumitöitä, on aika pukea lapset lämpöisesti ja huolehtia että heillä riittää kuivia ja lämpöisiä vaatteita, on aika katsoa mennyttä vuotta ja ajatella että olisiko siinä mitään mistä voisi itse ottaa opiksi. Mutta ennen kaikkea, nyt on aika rauhoittua, nyt on joulun aika.

Kiitämme teitä kaikkia ystäviä joilta olemme joulun toivotuksia saaneet. Osalta olemme saaneet kortin, osalta sähköpostia, osalta tekstiviestin tai puhelun. Ei mitään väliä sillä millä tavalla toivotukset ovat tulleet, tuhannet kiitokset meidän muistamisesta sillä se ajatushan se kaikkein tärkein on! Me ajattelimme laittaa oman toivotuksemme yhteisesti teille kaikille tämän blogimme kautta, olkaa siis niin hyvät...

Energia ei kai voi kadota?

Niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että sekin aika koitti jolloin pentujen muutto uusiin koteihin oli ihan oikeasti ajankohtainen ja tähän tapahtumaan liittyy tuo hivenen outo otsikkommekin. Kaikkihan jotka ovat olleet koulussa fysiikan tunneilla hereillä, muistavat että energia voi muuttaa muotoaan, mutta se ei voi kadota. No tuohon wikipedian kirjoitukseen voisi lisätä että koiranpentujen kyseessä ollessa energia voi muuttaa muodon lisäksi myös osoitettaan... Muutaman pennun kohdalla varoitimme jo etukäteen että "ihan oikeasti, tämä on aika energinen pakkaus". Nyt sitten olemme saaneet palautetta että osuimme varsin oikeaan omissa tulkinnoissamme. Viimeistä yhteiskuvaa ottaessa työhön vaadittiin 4 ihmistä, yksi kuvaaja ja 3 pitämään pentuja paikoillaan, tässä oikeastaan ainoa näyttämisen arvoinen otos:

Ensimmäisenä uuteen kotiin tultiin noutamaan lila pantaista neitiä, pentua numero 5. Neiti oli meidän isännän suosikki ja meni juuri sinne ainoaan kotiin minne isäntä sen suostui antamaan. On täysin varma että tämän neidin tulemme näkemään hyvin, hyvin monta kertaa... Kaikkea hyvää sinne uuteen kotiin, Signe! Kerro terveisiä Ebballe ja Ockralle....  ;-)

Vielä ennen lähtösuukkoja ehti mamma koko laumaa pihalla juoksuttamaan ja iloisena koko lauma äitiään seurasikin!

Sitten seuraavan päivänä meiltä muutti uusiin koteihin kaksi poikaa. Ensin pentu numero 7, poika kultaisella pannalla eli Paavo. Paavo oli syntymästään saakka sellainen suhteellisen rauhallinen poika, toki virtaa välillä piisasi ihan vaikka muille jakaa, mutta pääsääntöisesti poika otti elämästä irti lähes kaiken nautinnon arvoisen, kuten vaikka pienet nokoset lempilelun päällä juuri ennen lähtöä! Koska Paavo muutti isänsä luokse näemme hänet välimatkasta johtuen vain silloin tällöin, mutta muuten pidämme yhteyttä hyvinkin tiiviisti.

Ja sitten illan mittaan oli vuorossa pentu numero 3, poika sinisellä pannalla. Pojalle oli valittu ja annettu nimi etukäteen, ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että tässä pojassa nimi on osunut varsin hyvin kohdalleen. Sisu, sitä tästä pienestä paketista nimittäin löytyy muualtakin kuin vain ja ainoastaan nimestä... Muistakaa siellä Sisun perheessä että pentu oppii tässä vaiheessa todella nopeasti, ja tämä pätee samalla tavalla niin hyviin kuin huonoihinkin tapoihin... Nyt vain leikin varjolla pientä harjoitusta niin se pieni pää väsähtää helpoiten. Tai sitten vie pojan suoraan tukkimetsään, sitäkin poika ehti kokeilemaan! Jos puilla on tunteet, niin meidän takapihalla taitaa nykyään olla yksi tämän seudun onnellisimmista pienistä taimista.

Sitten meni viikko ja vuoroon tuli pentu numero 2, poika vihreällä pannalla. Jos pentujen isä on kerran Syltty, on tietysti loogista että pojasta tuli Roki. Tokihan tuon voisi vääntää kirjoitettuna muotoon Rocky sen Sylvester Stallonen roolin mukaan, mutta miksi kun eihän isäkään ole Sylvester? Poika muutti meistä katsottuna kauimmaiseksi, pysyen kuitenkin Suomessa ja sai uudessa kodissaan kavereikseen kaksi aikuista Saksanpaimenkoiraa. Mielenkiinnolla seuraamme millaiseksi arkenne siellä muodostuu ja kuinka Roki paikkansa siellä laumassa löytää. Meillä poika oli varsin luottavainen ja avoin, joten uskomme että tekin tulette pärjäämään oikein hienosti. Ja oikein kivasti olette jo meitä ajan tasalla pitäneetkin, kiitoksia siitä! Tässä vielä Rokin viimeiset tyylinäytteet:

Ja sitten oli vuorossa pentu numero 1, tyttö ja kultainen panta. Meidän perheen äidin sydämen suosikki, tiedä sitten johtuuko asema siitä että hän syntyi ensimmäisenä vai mistä, mutta niin vain käy että johonkin pentuu kiintyy enemmän kuin muihin ja tällä kertaa se oli juuri tämä tyttö. Tämä neiti jäi kaikista lähimmäksi meitä, joten häntä tulemme varmastikin näkemään kaikista useimmin ja hyvä niin. Coma pitää seuraa, vai pitäisikö sanoa että Coman perään katsoo toinen sveitsiläinen, nimittäin Berninpaimenkoira Maia. Coma saattoi olla luonteeltaan rauhallisin koko pentueesta ja se paistoi lävitse sellaisena tietynlaisena harkitsevaisuutena. "Jos asia ei koske minua, siihen ei tarvitse puuttua..."

Ja nyt olemme päässeet nykyhetkeen ja näihin kahteen vielä kotona olevaan tyttöön. Pentu numero 4, tyttö punaisella pannalla, meidän Martta! Martta jää tänne kotiin mamman iloksi (tai riesaksi jos Kerttu osaisi sanoa...) kasvamaan ja kehittymään. Ajallaan sitten katsomme mitä hänestä on tullut ja mitä kaikkea voisimme hänen varalleen suunnitella. Siskonsa Coman ohella myös Martalla on normaalisti kohtuullisen rauhallinen luonne, jos väsyttää, silloin täytyy levätä.

Ja sitten viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, pentu numero 6. Tyttö ja vaaleanpunainen panta, eli Pamela (tai Pamsu kuten perheemme isäntä häntä kutsuu, eihän kerrota uudelle perheelle...) Pamela muuttaa omaan kotiinsa viikon kuluttua ja tulee todennäköisesti isäntänsä mukana kiertämään Suomea eniten kaikista näistä pennuista. Pamsu tulee pärjäämään tehtävässään ihan hyvin, neidillä on virtaa vaikka muille jakaa joten vieraat paikat ja hajut voivat tehdä jopa hyvää pienelle päälle. Ainakin haisteltavaa ja tutustuttavaa riittää! Ja hyvä niin koska lumestakin on tullut jo ihan tuttu juttu...

Tilanne on siis sellainen että vielä hetken nämä kaksi saavat nauttia toisistaan ja saman tasoisesta/kokoisesta leikkiseurasta. Ja kyllähän ne nauttivatkin, ensin telmitään:

... sitten lyödään tassua päälle ja tehdään sovinto...

... ja lopuksi taas levätään.

Täytyy sanoa että välillä tämä pentuaika oli raskasta, mutta oli se joka hetken arvoista! Tuhannet kiitokset teille kaikille lukijoille, pentujen tiedustelijoille ja uusille kodeille. Niin kävi että Suomeen saatiin kolme kokonaan uutta "sveitsiläisperhettä", sillä pennuista 3 meni muihin grosse perheisiin ja yksi sinne bernin kaveriksi. Nyt seuraamme pentujen (muiden kuin Martan) kehitystä teidän kauttanne ja teidän antaman informaation varassa. Pitäkää siis yhteyttä ja laittakaa joskus kuvia, niin parhaimmassa tapauksessa muutkin näkevät tämän blogin välityksellä että mitä millekin pennulle kuuluu.