Hyvää Joulua! Merry Christmas!

Koira 2013, Helsinki 13. - 15.12.2013

Suomalaisen "koiranäyttelykauden" huipentuma ja itseoikeutettu kohokohta lienee vuosittaiset Voittaja- koiranäyttelyt. Tänä vuonna ne pidettiin viime viikonloppuna, 13. - 15.12.2013 nimellä koira 2013. Jotain tapahtuman koosta kertoo jo sekin että yhtenä viikonlopuna (kolmen päivän aikana) tapahtumassa vieraili 50 000 kävijää ja 23 000 koiraa, näillä luvuilla tuo kyseinen viikonloppu oli vieläpä maailman suurin koiratapahtuma! Lisää tapahtumasta tätä linkkiä seuraamalla: http://www.koira2013.fi/   Information available also in English / Swedish

Titteleitä oli jaossa jokaisena päivänä, perjantaina Helsinki Winner 2013, lauantaina Nordic Winner 2013 ja sitten sunnuntaina Voittaja 2013. Huomioitavaa lienee se että joka päivä on itsenäinen näyttelypäivä, joten myös tuomari on eri  kuin muina päivinä. Meidän kasvateistamme oli titteleitä havittelemassa Roki Keravalta ja Martta täältä meiltä itseltämme. Rokin aloittaessa oman kilpailu-urakkansa jo perjantaina, Martan huoltojoukot olivat vielä sen päivän töissä joten matkustaminen lähemmäksi kilpakenttiä tehtiin vasta perjantaina pimeän jo laskeutuessa. Tosin Martan huoltojoukot jäivät jo täältä kotoa lähtiessä hieman normaalia pienemmiksi, sillä kotiin jääneet lapset ja muut koirat (varsinkin pennut..) pakottivat huoltojoukkojen toisen osapuolen jäämään talonvahdiksi. Onneksi mukaan lähti Martan velipuoli Jedi oman huoltajansa kanssa, joten leppoisa matka kohden Espoota ja hotellia saattoi alkaa. Ja mikäs siinä oli hyvillä mielin matkatessa kun ennen starttia saimme tiedon Rokin ensimmäisen kilpailupäivän tuloksista, Rokin titteleihin kun oli juuri liitetty saavutus Helsinki juniorivoittaja 2013!

Lauantaina kilpailun syövereissä pyörähtelivät sitten kaikki kolme ja menestystäkin tuli.

Roki, Pohjoismaiden juniorivoittaja 2013
Martta, Pohjoismaiden juniorivoittaja 2013
Jedi, rotunsa paras

Sunnuntaina ilmassa oli jo ehkä hivenen väsymystä ja kotiinlähdön tunnelmaa, mutta ilmeisesti tuomarit silti pitivät näkemästään.

Roki, juniorivoittaja 2013
Martta, juniorivoittaja 2013

Rokin menestys oli siis varsin huikea, 3 näyttelyä, 3 titteliä! Siksipä kasvattajina meillä on suuri ilo ja kunnia esitellä teille:

HeJW-13 PMJV-13 JV-13 HARAMBEE'S DARING DIAMOND, "Roki"

Paljoa heikommaksi ei Martta veljestään jäänyt, 2 näyttelyä, 2 titteliä. Joten ihan yhtä suurella ilolla ja kunnialla tahdomme esitellä teille meidän ihan ikioman Martan!

PMJV-13 JV-13 HARAMBEE'S DAZZLING DIAMOND, "Martta"

Kun Roki ja Martta olivat pieniä, me nukuimme muutaman viikon patjalla pentuhuoneen lattialla. Niin, emme tiedä onko se ihan tarpeellista (tai edes viisasta..), mutta se on meidän tapamme. Haluamme olla emän ja pentujen lähellä ihan siltä varalta että jostain syystä apuamme tarvittaisiin. Heräämme öisin kun pennut heräävät nälkäänsä, tai kun joku pennuista on vahingossa ryöminyt sen kriittisen matkan päähän emästä eikä mukamas enää löydä tietään takaisin ja niin edelleen. Joskus tuollaisina öinä kun oikein väsyttää, saattaa mieleen hetkeksi juolahtaa että onko tässä mitään järkeä itseään näin rasittaa ja loppuun ajaa. Mutta nyt, kolmen arvostetun näyttelyn ja usean tittelin jälkeen tuntuu hyvältä, olemme tehneet hyviä valintoja ja olemme oikealla tiellä. Tuhannet kiitokset kaikille meitä oman matkamme varrella auttaneille ja neuvoneille, uskomme että tunnistatte itsenne kyllä... :-)

Carpe diem vastaan arki ja todellisuus

Aina silloin tällöin kuulee jonkun lainaavan tuota niin kuuluisaa lausahdusta, "Carpe diem, tartu hetkeen"! Ota hetkestä kiinni, käytä jokainen mahdollisuus hyväksesi. Älä turhaan luota tulevaisuuteen koska et ikinä voi tietää mitä se tuo tullessaan. Niin, kyllähän se kuulostaa hyvältä ja jotenkin niin, miten sen sanoisi... huolettomalta ehkäpä?

Mutta mitäpä tehdä sitten jos arki kiireineen on jo muodostunut sellaiseksi että tuntuu ettei edes olisi mitään muuta kuin juuri tämä hetki, ei ole aikaa eikä oikeastaan energiaakaan suunnitella yhtään pidemmälle tulevaisuuteen? Silloin on aika nykäistä jarrusta, pistää silmät kiinni ja huokaista syvään, ja meillä on juuri nyt tuollainen hetki. Tämä vuosi on ollut melkoisen koirapainotteinen ja vaikka kuinka olemme yrittäneet pitää lapset ja heidän tarpeensa listalla ylimpänä, omatunto kolkuttaa ja takaraivossa tuntuu sellainen pieni nipistys että perheen yhteistä aikaa pitäisi olla enemmän. Toki on mahdollista että lähestyvä joulu saa myös mielen herkistymään ja pohtimaan asioita laajemminkin, mutta totuus on tapahtumia ja menoja on esimerkiksi tänä syksynä ollut niin paljon että tämän blogin päivitykseenkään emme saa millään kaikkea mahtumaan. Siksipä emme sitä kovin seikkaperäisesti edes yritä tehdäkään. On kuitenkin tärkeitä asioita jotka olisi tullut muistaa ajallaan ja siksipä aloitamme Roosan pentueiden onnitteluilla.

Kautta aikain ensimmäinen virallinen Harambee's pentue täytti jo kokonaiset kolme vuotta 31.10.2013. Vaikka meidän kohdallamme luonto valtansa näyttikin ja sen myötä Biancan nuorena menetimmekin, voimme silti olla vilpittömän onnellisia teidän muiden puolestanne. Iloksemme te voitte meidän tietojemme mukaan hyvin ja olette eduksi niin rodulle kuin myös meille kasvattajille. Kaikkea hyvää teille Doris, Kippari, Orvokki ja Viivi!

Ja tältä he nyt näyttävät:

Kippari viime keväänä

Roosa ja Orvokki viime äitienpäivänä

Doris tänä syksynä

Toinen Roosan pentue, Harambee's C- pentue saavutti aikuisuuden rajapyykin ja täytti 2 vuotta 21.11.2011. Kuinka nopeasti aika meneekään... Tuumimme Herttaa sijoittaessamme että teemme tuolloin mahdollisen satsauksen tulevaisuuteen. Nyt tuo aika alkaa olla käsillä ja jotenkin kuitenkin tuntuu että vastahan tuo päivä vasta oli! Tästä sitä maailmalle lähdettiin...

ja näin Hertta poseerasi Tampereella toukokuussa 2013

ja näin Nokialla muutamaa kuukautta myöhemmin elokuussa

Olemme myös saaneet terveisiä Jussilta Kajaanista. Paras kiitos mitä kasvattaja voi työstään koskaan saada, on se että kasvatin perhe on edelleen kiitollinen siitä omasta lemmikistään. Kiitos sinne teille kuvista ja kuulumisista. Tältä näyttää Jussi tänä syksynä

Kiitos ja terveisiä myös kaikille teille muille kasvattiemme omistajille, Topin perheelle Tornioon, Nuutin perheelle Kajaaniin, Hulin perheelle Rovaniemelle, toisen Topin perheelle Kuopioon, Lolan perheelle Ouluun ja myös Hertan ja Jussin perheille.

Jyväskylä KV näyttely 16.11.2013

Joskus käy niin että kasvattaja saa rakentavaa palautetta tekemästään työstä ja harkitsemistaan yhdistelmistä varsin yllättäen ja spontaanisti, tällä kertaa meillekin sattui käymään niin. Olimme ilmoittaneet Kertun ja Martan Jyväskylän näyttelyyn koska halusimme tietää mitä mieltä tuomari on suunnasta johon meidän mielestämme tulisi pyrkiä. Martta esiintyi kehässä ensiksi nuoremmasta iästään johtuen ja sai arvostelun joka oikeutti osallistumaan myös paras narttu kilpailuun. Kertun vuoro tuli ajallaan ja niinhän siinä kävi että paras narttu kilpailussa me olimme sitten vastakkain, perheemme isäntä Kertun kanssa ja emäntä Martan hihnan toisessa päässä. Tällä kertaa Kerttu veti pidemmän korren, mutta vain ja ainoastaan hiuksen hienolla erolla. Rotunsa paras kilpailussa taas vastassa oli Kertun oma poika Roki ja lopputulos oli täysin sama, Kerttu voitti. Kehän ollessa ohi, tuomari kehui Rokin ja Martan olemusta, turkkia, väriä, luustoa ja kun mainittiin Kertun olevan näiden kummankin emä, tuomari huudahti että nyt on menty jalostuksessa juuri oikeaan suuntaan! Pidämme palautetta arvossa ja koemme että olemme tehneet juuri niitä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan.

Ja nyt ihan viimeisimmät uutiset... Hulinamme jatkumiseen ja tuohon alussa mainittuun kiireeseen saattaa melkoisen vahvasti olla syynä se että Caran pennuista on vielä neljä narttua täällä meillä uusia koteja odottelemassa. Syy moiseen lienee meissä itsessämme, sillä emme ole heitä juurikaan aktiivisesti mainostaneet. Pakko tunnustaa että hauska on ollut seurata tämän lauman kasvamista ja kehittymistä, pienet eroavaisuudet niin luonteissa kuin myös olemuksessa tulevat hiljalleen esille ja samalla pienistä grosseista paljastuu joitain aivan uusia ulottuvuuksia. Vai mitä sanoisitte jos kertoisimme yhden tytön olevan ihan aito "Batgirl"! Jos ette usko, katsokaapa nenässä olevaa merkkiä...

Tai jos Erikan "alter ego" ei teitä hetkauta, yllättääkö yhden sisaren lähes kameleonttimainen kyky olla näkymätön ja maastoutua alla olevaan alustaan suorastaan uskomattoman hyvin. Toki pientä harjoittelua kyky vielä vaatii, tai sitten pitää opetella olemaan kokonaan alustan päällä vaikka kuinka sikeästi nukkuisikin.

No jaa, leikki sikseen. Erikan pigmentti tulee täyttymään ja batman logo tulee siitä katoamaan ja tämä toinen sisko ei taas hetken kasvettuaan edes mahdu kokonaisuudessaan tuolle alustalle. Näin on luonto määrännyt ja hyvä niin. Kaikista pienistä suloisista pennuista tulee isoja, aikuisia koiria ennen pitkää vaikka mitä tekisi. Nyt he kuitenkin vielä toistaiseksi mahtuvat kaikki tuolle alustalle ja nauttivat toistensa seurasta täysin siemauksin, siinä heidän on hyvä ja lämmin olla.

Päätämme päivityksen toivottamalla oikein hyvää ja leppoisaa joulukuun jatkoa kaikille lukijoillemme. Emme olisi koskaan uskoneet kuinka paljon lukijoita blogimme tulisi keräämään, toivottavasti ette ole turhautuneet harvoin tapahtuviin päivityksiin, vaan maltatte aina silloin tällöin vilkaista mitä uutta meille kuuluu. Seuraavaa päivitystä odotellessa otetaan rennosti ja nautitaan vapaa-ajasta aina kun sitä saatavilla on..!

On kylmää, on harmaata, on syksy

Jotkut ihmiset ovat syksyihmisiä, he nauttivat kun puut vaihtavat väriä ja päivät lyhenevät, sadepäivinä pisarat ropisevat mukavasti ja niin edelleen... Huokaus sentään, täällä meillä syksy ei juurikaan naurua herkistä. Alkusyksy oli oikein mukava, myönnettävähän se on, oli kuivaa ja luonto oli oikein värikäs ja kaunis. Mutta sitten se sade alkoi. Nyt tuntuu siltä että sade vaan kestää ja kestää. Höpö höpö sanoisi joku, "eihän nämä ole kuin tällaisia kuuroja", voisin kuvitella jonkun sanovan. Jos joku noin sanoisi, vastaisimme että juu, ei ole kuin 20 minuutin kuuroja, mutta kun niitä on tunnissa 3... Emme juurikaan siis ole syksyihmisiä, tuntuu että voimat katoavat ja oikein mistään ei jaksaisi innostua. Voi sentään, ensi kesäänkin on vielä melkoisen paljon matkaa, onneksi se sieltä takuuvarmasti vielä tulee.

Hulinamme on rauhoittumaan päin, pennuista kolme ensimmäistä on jo kasvattanut siivet ja sitä myöten lentänyt uusiin koteihin. Onnea vain uusiin koteihin Liminkaan, Parkanoon ja Forssaan, pidetään yhteyttä ja seuraillaan miten ne kaverit siellä kasvavat. Tässä muillekin nähtäväksi ensimmäisiä kuvia uusista kodeista, ensiksi Luca Limingasta:

ja seuraavaksi Sylvi Parkanosta:

Paljon kiitoksia kuvista ja vielä kerran onnea uuteen kotiin.

Ei meidän hulinamme ihan kokonaan loppumaan päässyt, sillä aikuisten koiriemme lisäksi kotoa löytyy vielä neljä pentua. Kasvusta ja kehityksestä voi sanoa että se on ollut suotuisaa, sillä Caran oppi pihan vahtimisesta upposi ilmeisesti melkoisen hedelmälliseen maaperään, tässä oranssin tytön tyylinäyte:

Tämä neiti on muutenkin kasvanut melkoisen tasaisesti, luustoakin näyttäisi olevan ihan mukavan puoleisesti kun ottaa huomioon että ikää on vasta 9 viikkoa.

Mutta eihän kaikkea aikaa ulkona sentään vahtimiseen käytetä, sillä tottahan pihalta löytyy vaikka mitä ihmeellistä tutkittavaa ja maisteltavaa, osassa kuvista mukana vielä velipoika Reinokin.

Ja niin ollaan taas tässä hetkessä. Reino ei siis asu enää meillä ja kolmelle tytölle täytyisi vielä löytää koti. Eli jos tunnet että juuri sinä voisit olla sopiva pienen grossen uudeksi isännäksi / emännäksi, ota reippaasti yhteyttä. Tullaan tutuksi ja katsotaan kuinka asiassa oikein käy!

Niin nopeaan menee 7 viikkoa

Huokaus sentään, tässä sitä taas ollaan, pentujen viimeinen yhteinen viikko on jo käynnistynyt ja pian on luopumisen aika. Tosiasia on, että tämän ikäiset pennut voivat olla melkoisia riiviöitä, mutta silti niihin kiintyy niin tiukasti että jo nyt ajatus luopumisesta saa mielen haikeaksi. Pentutarkastus oli viime viikonloppuna ja täytyy sanoa että olipas harvinaisen helppo reissu. Autossa ei kuulunut inahdustakaan ja lääkärin tutkiessa suurin osa vain haukotteli. Itse asiassa yksi jopa nukahti lääkärin pöydälle omaa vuoroaan odottaessaan...

Kasvuvauhti on ollut huimaa ja tällä hetkellä pentuset näyttävät jo grosseilta, sellainen pentumainen pyöreys alkaa kadota ja rodun piirteet alkavat hahmottua.

Cara on jaksanut hoitaa tehtäväänsä hienosti, vaikka se välillä vaatiikin uhrauksia ja toisten mukavuuden etusijalle laittamista...

Vaikka pihalla on ehditty antaa oppitunti siitä kuinka kotipihaa oikeaoppisesti valvotaan...

... toisilla on identiteetti kriisi siitä että mitä he oikein ovat. "Hmmm, olisikohan kuitenkin metsästävä lintukoira..?"

No oli miten oli, ulkoleikit ovat väsyttäviä ja niiden jälkeen maistuu uni, hyvä niin!

Uusia kokemuksia on tietysti tullut vaikka minkälaisia,  esimerkiksi "hoitotädit" Roosa ja Kerttu

ja tietysti ensilumi

Seuraavaan päivitykseen pyritään saamaan viimeiset yksittäiskuvat ja mahdollisimman hyvä yhteiskuva, mutta sitä odotellessa voidaan mietiskellä että millaiselta mahtaa pentujen lelusta tuntua leikin tiimellyksessä...

Onnea onnea kaikille, niin isoille kuin pienille!

Tänään 29.9 täyttävät kautta aikojen ensimmäiset Harambee's grosset yhden vuoden. Ja samalla linjalla jatkaen, tänään täyttävät toiset Harambee's grosset yhden kuukauden. Niin nopeasti aika menee, vuosi sitten jännitettiin "pikku timanttien" elämän alkua ja ensimmäisten päivien sujumista.
Olitte niin pieniä ja nyt te olette jo niin suuria ja vahvoja.

Vielä kerran, onnea kaikille timanteille!

Sitten nämä pienemmät, seitsemän seuraavaa sisarusta. Kuten edellisessä päivityksessä epäilimmekin, ensimmäinen ulkoilu on suoritettu. Ja kuten arvata saattaa, se suoritettiin syönnin jälkeen jotta pikkuhiljaa opittaisiin siihen että syönnin jälkeen mennään ulos hädälle. Valitettavasti kovinkaan suurta kytköstä tähän hädän tekemiseen emme saavuttaneet sillä "maitobaarin" ollessa mukana, ulkoilu muuttui ulkoilmassa suoritetuksi jälkiruoaksi...

No jaa, tärkeintä lienee mukava mieli ja se että ensikokemuksesta jää mukava mielikuva. Tästä on taas hyvä jatkaa seuraaviin haasteisiin.

Tottelevaisuutta ja huimaa kehitystä

Annetaanpa pentujen kuulumisten ja kuvien odottaa vielä hetki ja aloitetaan tämä päivitys Kertun kuulumisilla TOKO - kilpailuiden tiimoilta. Kerttuhan on luonut uraa tottelevaisuus koulutuksen suhteen ja on myös näyttänyt sen että grosse kyllä osaa, jos vain itse haluaa. Asia tuli jälleen hyvin osoitetuksi sillä lauantaina Kerttu saavutti Pieksämäellä koulutustunnuksen TK2. Tähän vaaditaan kolme ykköstulosta avoimesta luokasta ja Kerttu sai ne suoraan kolmessa kilpailussa.
Laukaa 18.8, 163 pistettä, sijoitus 2/6
Keuruu 25.8, 185 pistettä, sijoitus 1/9
Pieksämäki 21.9, 179.5 pistettä, sijoitus 1/6
Avoimen luokan kilpailut olivat siis siinä, saapa nähdä että noinkohan Kerttu joskus avaa rodulle uraa myös voittajaluokan kilpailuissa, aika sen näyttää...

Ja sitten on pentujen vuoro. Ikää on tänään tasan 3 viikkoa ja maailma alkaa avartumaan, uusia kokemuksia tulee päivittäin, ensimmäiset kiinteät ruoat on jo syöty ja se jos joku on sekä sottaista että raskasta puuhaa. Ensimmäisen ruokailun aikaan ei ihan vielä ollut tiedossa että mitähän tässä pitäisi tehdä? Ja mistä ihmeen syystä tuon vieruskaverin suu maistuu kumman hyvältä..?

Ja sitten kun on syöty ja levätty, jaksaa hetkisen taas touhuta.

Nykyisellään syönti sujuu jo mallikkaammin, mutta vieläkin se on sen verran raskasta hommaa että unihan siitä samoin tein seuraa!

Pentulaatikko alkoi käydä pieneksi, sillä jos kerran sen ulkopuolella ruokailtiinkin, niin pitihän sitä aluetta päästä tutkimaan muutenkin.

Ja näinhän siinä kävi, "tämä on pieni askel rodulle, mutta suuri askel grossen pennulle.." mitähän jännää löytyy pentuhuoneen ulkopuolelta??

Itse asiassa vapauden ja uusien asioiden kaipuu (sekä pissaläntit lattialla...) saavuttivat jo sellaiset mittasuhteet, että pennut muuttivat Caran kanssa kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneen laattalattia kun ei ole mattojen lävitse tulevista pissoista moksiskaan, siellä tarvitsee vain vaihtaa matot ja pestä lattia aina tarvittaessa. Pyöritämme siis mattopyykkiä lähes päivittäin, jotta alusta olisi mahdollisimman pitävä ja hellävarainen uusien nivelten kasvulle. Laminaatin kohdalla tilanne ei olekaan ihan ihan niin simppeli, vaan suuremmat pissaläntit imeytyvät laminaatin saumoista lattian alle vaikka kuinka olisi mattoja ja papereita lattiaa suojaamassa. Nyt jos kaikki menee hyvin, seuraavassa päivityksessä saamme ehkä jo kuvaa ensimmäisistä ulkoiluista. Siihen asti heippa vain kaikille!